Maalämpöremontin teettänyt Ari Falck: ”Enää ei tarvitse miettiä öljyn litrahintoja”

Savonlinnan Kellarpellossa asuva Ari Falck ei peittele tyytyväisyyttään kertoessaan 1970-luvun alussa rakennettuun kaksikerroksiseen omakotitaloonsa tehdystä lämpöremontista, jossa öljylämmitys vaihdettiin maalämpöön. Ajatus lämpöremontista nousi ajankohtaiseksi vuodenvaihteessa. Falck sai tilaamastaan öljysatsista laskun, jonka loppusumma suorastaan hirvitti häntä.

– Öljyn yli kahden euron litrahinta laittoi vauhtia remonttipäätökselle. Olin kuullut hyviä kokemuksia Savonlinnan Lämpöpumpusta, joten soitin heti tammikuun alussa yrityksen omistajalle Teemu Lautiaiselle. Teemu tuli käymään, ja päädyimme eri vaihtoehtoja pohdittuamme maalämpöön.

Seuraavaksi Falck anoi ja sai Savonlinnan kaupungilta porausluvan 170 metriä syvälle maalämpökaivolle.

– Koska kaivo tuli alle neljän metrin etäisyydelle naapuritontin rajasta, piti lupa kaivolle pyytää myös naapurilta.

Falck kertoo harkinneensa lämpösaneerausta jo siinä vaiheessa, kun hän osti vajaan parin sadan neliön talon vaimonsa kanssa vuonna 2011.

– Öljy oli kuitenkin edullista, joten päädyin ratkaisuun, jossa vanha iso öljysäiliö kaivettiin maasta ja tilalle tuli pienempi lasikuituinen säiliö autotalliin. Käytöstä poistetun säiliön kunto tarkistettiin ja dokumentoitiin asianmukaisesti.

Maalämpöpumpun myötä pannuhuoneesta tuli moderni tekninen tila, jossa talon lämmönsäätely tapahtuu vaivattomasti.

Projektin siisteys ja nopeus yllättivät

Poraus sovittiin maaliskuun 21. päiväksi. Falck sanoo yllättyneensä, miten nopeasti lämpökaivon poraaminen sujui nykyaikaisilla laitteilla: porari aloitti työt aamuseitsemältä ja jatkoi jo iltapäivästä matkaa toiseen kohteeseen. Varsinainen maalämmön asennus tehtiin heinäkuun puolen välin tienoilla ja kesti kaikkiaan kolmisen päivää.

– Asentajat purkivat vanhan öljykattilan sekä -säiliön ja kantoivat ne ulos. Tilalle laitettiin Thermian lämpöpumppu, johon yhdistettiin sadan litran lämpimän veden puskurivaraaja. Patteriverkosto oli kunnossa, joten sille ei tarvinnut tehdä mitään.

Savonlinnan Lämpöpumpun asentajien ammattitaidon lisäksi Falckiin teki vaikutuksen myös heidän työtapansa.

– Kun projekti oli loppumaisillaan, menin alakertaan tarkoituksenani siivota jäljet. Siellä ei ollut kuitenkaan mitään tehtävää, sillä jopa lattiat oli luututtu.

Falck myöntää harmitelleensa hetken ainoastaan sitä, että hän ei teettänyt lämpöremonttia aiemmin. Harmi vaihtui nopeasti tyytyväisyyteen, kun hän näki uuden teknisen tilan laitteineen.

– Laitteet ovat kehittyneet kymmenessä vuodessa, ja ne ovat entistä parempia ja kooltaankin pienempiä.

”Kaikki, mitä sovittiin, tehtiin viimeisen päälle”

Maalämpö on ympäristöystävällinen ja energian hinnanvaihteluja ajatellen vakaa valinta. Falck sanookin, että enää hänen ei tarvitse miettiä öljyn litrahintoja. Uudet maalämpölaitteet ovat myös helppokäyttöisiä ja toimintavarmoja.

– Laadusta jotain kertoo se, että Thermian maalämpöpumpulla on viiden vuoden takuu. Jos joku ongelma ilmaantuu, Savonlinnan Lämpöpumpun asentaja tulee korjaamaan sen.

Lämpöremontin kustannuksiin Falck haki öljylämmityksestä luopuville pientalojen omistajille suunnattua valtionavustusta.

– Tein netissä ELY-keskukselle hakemuksen, johon liitin kuvat pannuhuoneesta ja öljysäiliöstä. Hakemusprosessi oli helppo, ja ELYltä tuli melko nopeasti vastaus, että avustuksen ehdot täyttyvät. 4 000 euron avustus tuli tililleni heti, kun olin laittanut ELYlle pankin maksutositteet lämpöremontin maksuista.

Falck antaa lämpöremontista Savonlinnan Lämpöpumpulle täydet kymmenen pistettä.

– Kaikki, mitä Teemun kanssa sovittiin, tehtiin viimeisen päälle. Minulle ja vaimolleni investointi maalämpöön oli investointi siihen, että voimme asua omassa kodissamme huoletta loppuelämämme ajan.

Vanha öljylämmityskattila oli jo parhaat päivänsä nähnyt.